4 - 4 / 34 tuloksesta

Magneettipuu pieni valkoinen

54,90
Yli 65 € tilauksiin ilmainen toimitus!


Yksilöllinen ja muunneltava sisustusesine, jolla on tarina

"Magneettipuun idea syntyi mummolan pihalla kasvaneesta suuresta pihlajasta ja sen historiasta. Vaarini joutui viettämään nuoruutensa sodassa eikä hänellä sieltä palatessaan ollut mitään mihin palata. Myös mummoni koki sodassa suuria menetyksiä, joten toisensa kohdattuaan nuo kaksi rakensivat elämänsä aivan tyhjän päälle. Aikanaan he saivat rakennettua itselleen ja lapsilleen kodin ja sen ympärille kauniin puutarhan. Kun istuin lapsena mummolan pihalla vaarin sylissä, kertoi hän, miten he olivat mummon kanssa yhdessä istuttaneet pihalla kasvaneen suuren pihlajan. Kuvittelin, miten he olivat puun istuttaessaan istuttaneet elämänpuun, meidän sukupuumme."

Aseta puu hyllylle tai tasolle ja valitse puuhun magneetti sisustuksen tai vuodenajan mukaan. Magneetti voivat symboloida jotain asiaa tai ihmistä ja sillä voi puuhun kiinnittää valokuvan, jolloin puu muuttuu sukupuuksi.

Lahja, jolla on merkitys

Magneettipuu on myös ikimuistoinen lahja ristiäisiin, rippijuhliin tai valmistujaisiin. Muistutus nuorelle perheestä. Juurista, jotka nuori vie mennessään astuessaan itsenäiseen elämään. Häälahjana magneettipuu voi olla uuden sukupuun alku ja isovanhemmille annettuna rakastettu lahja lastenlapsen kuvan kera.

Ajatonta kestävyyttä

Magneettipuun runko on jauhemaalattua terästä. Hieno matta texture -jauhemaalipinta on erittäin hyvin kulutusta kestävä! Siinä ei näy sormenjäljet, eikä se ruostu. Magneettipuun magneetit emaloidaan omalla studiollamme Mikkelissä. Emalointi on tuhansia vuosia vanha käsityömenetelmä, jonka osaajina olemme yksi harvoista Suomessa.

Pienen Magneettipuun hintaan sisältyy 1 vapaavalintainen magneetti. Kirjoita valitsemasi magneetin nimi ja väri ostoskorin "erityistoiveet" -kohtaan.

Mikäli tahdot tilata enemmän kuin puun hintaan sisältyvän magneetin, valitse ylimääräiset magneetit normaalisti magneetin kuvaa napauttamalla ja "Lisää koriin" -toiminnolla.

Videosta näet esimerkkejä Magneettipuusta erilaisilla magneeteilla

  •         Materiaalit: Runko jauhemaalattua terästä, magneetit emalia
  •         Koko: leveys 17,5 cm, korkeus 20 cm, syvyys 7,5 cm
  •         Design: Pauliina Rundgren / Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy
  •         Valmistusmaa: Suomi

Suosittelemme myös


Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kotimaiset magneettipuut, Magneettipuut, Kotimaiset sisustustuotteet
4 - 4 / 34 tuloksesta