Liikelahjat

Liikelahjat

 

Hyvä liikelahja heijastelee antajansa arvoja ja tulee käyttöön!

Tahdotko antaa kestävän ja ajattoman lahjan, jolla osoitat arvostusta lahjan saajaa kohtaan? Intohimonamme on suunnitella tuotteita, jotka tuovat iloa arkeen ja jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Tuotteita, joissa on oivaltavuutta!

Arvostetuin yrityslahja on lisäksi kotimainen

Kaikki tuotteemme ovat omaa suunnitteluamme ja valmistetaan Suomessa, osaavien ammattilaisten käsissä. Oma erikoisosaamisemme, emalointi, tehdään jokaiseen tuotteeseen huolellisena käsityönä studiollamme Mikkelissä. Aidosti suomalaista tuotetta arvostetaan entistä enemmän. Siksi lahjan saajalle voi olla hyvinkin arvokas tieto, että koko tuotannollemme on myönnetty Design from Finland- ja Avainlippumerkit!

Me yksilöimme lahjasi toiveittesi mukaan

Ja pidämme huolen siitä, että saatte lahjat, joista teidät muistetaan. Kaikkiin tuotteisiimme voimme liittää yrityksenne logon laserkaiverruksin tai pakkaukseen kiinnitettävällä tarralla. Voimme myös emaloida tuotteet yrityksenne väreissä tai suunnitella teille ihan oman muodon tai kuosin. Lopuksi pakkaamme tuotteet tyylikkäisiin lahjapakkauksiimme ja viimeistelemme ne tarvittaessa lahjanauhoin ja pakettikortein. Halutessanne myös toimitamme lahjat suoraan vastaanottajille.

LIIKELAHJAEDUSTAJIAMME SUOMESSA:

VOIT MYÖS SOPIA TUOTTEITTEMME ESITTELYSTÄ TAI MALLIKAPPALEIDEN LÄHETTÄMISESTÄ SUORAAN MEIDÄN KANSSAMME JA PYYTÄÄ TARJOUKSEN

Lähetä tiedustelusi tai tarjouspyyntösi osoitteeseen: pr@prhandicrafts.fi

Tai soita: 040 7214 778.

Tässä suosituimpia yrityslahjatuotteitamme. Isommissa määrissä pyydä tarjous:


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Kivi löylymittari musta

39,00

Kivi löylymittari valkoinen

39,00

Klapi löylymittari koivua

39,00

Klapi löylymittari lämpökoivua

39,00

avaimenperä citykoti

17,90

avaimenperä moderni

17,90

avaimenperä perinnetalo

17,90

avaimenperä rivari

17,90

Kenno lasinalunen

8,90

Kenno lasinalunen 4 kpl setti

32,00

Kenno pannunalunen keltainen

39,00

Kenno pannunalunen musta

39,00

Kenno pannunalunen valkoinen

39,00

Kenno pannunalunen 2 kpl setti valkoinen

69,00
78,00 €
Säästät 12 %

Kenno pannunalunen 2 kpl setti keltainen

69,00
78,00 €
Säästät 12 %

Kenno pannunalunen 2 kpl setti musta

69,00
78,00 €
Säästät 12 %

Asteri teesiivilä harmaa

29,90

Asteri teesiivilä oranssi

29,90

Asteri teesiivilä punainen

29,90

Asteri teesiivilä turkoosi

29,90

Asteri teesiivilä valkoinen

29,90

Asteri teesiivilä vihreä

29,90

Lehti teesiivilä keltainen

29,90

Lehti teesiivilä musta

29,90

Lehti teesiivilä oliivinvihreä

29,90

Lehti teesiivilä punainen

29,90

Lehti teesiivilä ruskea

29,90

Lehti teesiivilä siniharmaa

29,90

Lehti teesiivilä sininen

29,90

Lehti teesiivilä valkoinen

29,90

Lehti teesiivilä vihreä

29,90

Magneettipuu iso musta

75,00

magneettipuu iso valkoinen

75,00

magneettipuu pieni musta

54,90

Magneettipuu pieni valkoinen

54,90

Tatti kynttilänjalka maxi

65,40

Tatti kynttilänjalka midi

60,40

Tatti kynttilänjalka mini

55,40

Tikka seinäkello koivuvaneri

119,00

Tikka seinäkello musta

119,00

Tikka seinäkello valkoinen

119,00

Tikka seinäkello metsänvihreä

119,00

Tikka seinäkello roosa

119,00

Lahjakortti 100 euroa

100,00

Lahjakortti 200 euroa

200,00

Lahjakortti 300 euroa

300,00

Lahjakortti 60 euroa

60,00